Tervetuloa Keski-Suomen kalatalouskeskukseen

Olemme maakunnallinen kalatalouden neuvontajärjestö, jonka jäseniä ovat mm. vesialueiden omistajat, kalatalousalueet, seurat ja yhdistykset. Edistämme kalataloutta ja hyvinvoivia kalakantoja tarjoamalla asiantuntijapalveluita. Meiltä saat neuvontapalveluita, edunvalvontaa ja kalakantojen sekä kalastuksen seurantaan ja tutkimukseen liittyviä palveluita. Toteutamme kalataloudellisia kunnostuksia suunnittelusta ja rahoituksen hakemisesta toteutukseen saakka. Välitämme kalanpoikasia istutuksiin ja suoritamme kalastuksenvalvontaa. Teemme myös kalataloudellisia vesistökunnotuksia suunnittelusta toteutukseen.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Suunnitellaan yhdessä mitä voimme tehdä kalakantojen ja ympäristömme hyväksi.

Ajankohtaista / tiedotteet

Keski-Suomen kalatalouskeskus ry mukana Saaninjoen yläosan kunnostuksessa

Heinäkuun alkupuolella Pihtiputaan osakaskunnan hankkeessa kunnostettiin Saaninjoen yläosan virta-alueita. Kunnostustyön tuloksena alueen koskipinta-ala moninkertaistui. Kosken virtauksia monipuolistettiin vedenalaisilla kynnysrakenteilla sekä palauttamalla perkuukiviä jokiuomaan. Alueelle rakennettiin runsaasti uusia taimenen kutu- ja poikasalueita sekä suojapaikkoja isommille kaloille. Kalojen lisäksi mm. jokiravun odotetaan hyötyvän kunnostuksesta suojapaikkojen määrän kasvaessa. Keski-Suomen kalatalouskeskus vastasi kunnostustyön ohjaamisesta.

Kalastajien on ilmoitettava saaliskaloja Omakalaan

Vapaa-ajankalastuksen saalis- ja pyyntitietojen ilmoitukset ovat pakollisia vuoden 2025 alusta. Saalistietoja ilmoitetaan seuraavista kalalajeista ja -kannoista: ·       lohi ·       järvilohi ·       kyttyrälohi ·       taimen ·       ankerias ·       nieriä Kuolimossa ja Saimaalla sekä muualla Vuoksen vesistössä ·       harjus sisävesissä leveyspiirin 65°00′N eteläpuolella sekä meressä Lisätietoja: https://ahven.net/kalastus/vapaa-ajankalastuksen-saalisilmoitus/ https://omakala.fi

Kalastuksenvalvojan koulutus- ja koetilaisuus Jämsässä 3.6.2025

Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry. järjestää kalastuksenvalvojan koulutu- ja koetilaisuuden Jämsässä 3.6.2025. Lisätietoja tilaisuudesta tästä liitteestä.

Keski-Suomen kalatalouskeskus ry

Kauppakatu 19 B 14-16
40100 Jyväskylä
020 7199 750

© Keski-Suomen kalatalouskeskus 2025 | Sivuston toteutus: DevNet.fi